Ajattelin, että nyt olisi hyvä aika jälleen kirjoitella. Vaan mistä kirjoittelisin...oli seuraava kysymys. Mielessä pyörii, tai oikeastaan korvamatona, että "Kerro mulle, jossakin on taivas, kerro siel ei ole kuolemaa, kerro mulle, jossakin on taivas, kerro, siellä Jeesus asustaa..." Mutta kun kuolemasta ei tee mieleni kirjoitella, niin seuraava ajatus oli, että "Voi kuinka hieno Jumpsuit!" (Näin siis mainoksen niistä sivuillani)... Siis sellainen kokovartalohaalari, tosi naiselliseksi muotoiltu. Ainoa dilemma siinä on vaan se, että se ei mahdu päällesi, ellet ole kokoa SX... Ja minähän en ole, olen XL -kokoa, ylävartalosta ehkäpä pienempi, sillä minulla on A-kupin tissit. Pienet ja kätevät, aina ei tarvi edes rintaliivejä, joita onkin vaikea löytää, kun rinnan ympärysmitta on valtava. Sellaista numeroyhdistelmää ei nykyajan marketeista löydä, ellei osta urheilurintaliivejä. No, yhdet sellaiset onkin kyllä varattu kuumiksi kesäpäiviksi.

Ja huomenna on vappu. Tulee 13-vuotta siitä kauheasta päivästä, jolloin minun psykoosini oli varmastikin syvimmillään ja lähettelin tekstiviestejä ystäväni kanssa. Hän on ilmeisesti säilönyt ne pähkähullut tekstiviestini vanhaan puhelimeensa. Minulla taas ei ole niistä mitään muistoa. Tämä kevät on rankkaa aikaa, ainakin minulle. Valvottuja öitä, ahdistuksen täyttämiä, liian kirkkaita päiviä.. ja siinähän sitä jo onkin. Onhan tämä todella myös hienoa aikaa, saa upeita luontokuvia heräävästä luonnosta ja linnut ovat liikkeellä, niin niitäkin on kiva yrittää kuvailla. Minulla on myös uusi kamera, joka tuottaa paljon iloa, sillä saa valokuvia ja videokuvaakin. Tämä elämä on päivittäistä taistelua sairautta vastaan, etten anna ahdistuksen viedä mennessään, enkä synkkien ajatusten anna vallata mieltäni. Pitää ponnistella, että jaksaa, jaksaa siivota keittiön ja koko talon, jaksaa mennä ulos ja ottaa kuvia, jaksaa laulaa karaokea. Että jaksaa olla iloinen. Aina ei edes jaksa yrittää. Sellaisen, jolla on virtaa ja kevään tuomaa iloa mielessään pelkästään, on ehkä vaikea ymmärtää minua, Menninkäistä, jonka perussairautena on psykoosisairaus ja jolla on ainakin miljoona probleemaa sen myötä. "Miksi kaipaat pimeää, oletko vähän outo?" Tuon kysymyksen voi lukea ihmisten katseista, kun kajautan ilmoille, että "olisipa jo syksy." Voin vastata sen teille saman tien: Pimeä rauhoittaa. Se kietoo pehmeään syleisyynsä ja antaa raukean hyvän olon. Miksi niin? Sitä minä en tiedä, mutta niin se vaikuttaa minun kohdallani, enkä voi sille itse yhtään mitään, vaikka joskus haluaisinkin.

No, tässä syksyn pimeitä odotellessani voin kait yhtä hyvin yrittää tehdäkin jotain. Sain kirjoitettua teille postauksen, mikä lienee jo yksi saavutus. Seuraavaksi menen siivoamaan vaatehuonetta, mikä on minulle oikea ikuisuusprojekti. Siellä on niin paljon vaatetta, että saa tehdä suuren työn löytääkseen sieltä vaatteet, jotka haluaa hävittää tai vielä kierrätykseen. Pari pussillista onkin viety jo kierrätykseen. Ja lisää on luvassa. Olen hieman epävarma sen suhteen, että laihdunko tästä joskus vielä? Jos laihdun, on vaatehuoneeni pullollaan minulle sopivaa, hyvää vaatetta. Taidanpa siis odotella vielä, ennenkuin heitän kaikki liian pienet vaatteet pois.

Että näin minä odottelen vappua. Hyvää vappua vaan kaikille, toivotaan, että siitä ei tulisi kenellekään samanlaista kärsimysnäytelmää, mitä se minulle oli 13-vuotta sitten.

-Sini