Tässä kun yöllä valvoin, niin suunnittelin jälleen, mitä blogiini kirjoittaisin. Tällä kertaa teen vähän kevyemmän kirjoituksen ja kerron harrastuksistani ja toki muustakin, jos jotain tulee mieleen. Tämä blogi ei tule koskaan olemaan järjestelmällinen, sillä silloin en jaksaisi kirjoittaa, minun pitää saada poukkia aiheesta toiseen täysin mielipuolisesti ja kirjoittaa silloin, kun itse haluan. Haluan todella paljon pitää kirjoitusharrastuksesta kiinni ja tämä on yksi keino siihen.

Tällä hetkellä siis ylivoimaisesti rakkain ja kivoin harrastukseni on tubettaminen. Jo lapsena kuljin luonnossa yksin ja kuvittelin, että minua kuvataan videokameralla. Se oli kiva mielikuvitusleikki, halusin niin hartaasti videokameran, jota ei perheellämme ollut varaa ostaa, ennenkuin vasta sitten, kun olin 19-vuotias. Isä taisi tuoda sen Venäjän reissulta. Minähän aloin kuvaamaan ja osasin siirtääkin kuvaukset WHS -kasetille. Nyt ne kasetit on kuitenkin hukassa, osa hukattu. Olisi kiva löytää vielä sellaisia videoita, joissa olen alle 20-vuotias riipin raapin. Muistan yhden kuvauksen, kun opiskelin Tampereella ja kuvasimme silloisen poikaystävän kanssa reissun sinne, mukana oli myös Iida -koirani, Shetlanninlammaskoira, jonka kanssa kasvoin kymmenvuotiaasta pikkutytöstä 25-vuotiaaksi nuoreksi naiseksi. Iida siis eli sen aikakauden ajan, 15-vuotta. Se kuvaus taitaa olla kuitenkin hävinnyt maailmasta, sen piti olla videokasettieni joukossa, mutta eipä se siellä ollut, kun joskus sitä hain... :( Mutta kuitenkin, lapsuudesta videokuvaamiseni on kuitenkin jo lähtenyt. Vaikka olen todella ujo, ja pelkäsin esiintymistä lapsena ja jännitin ihan hulluna, on minussa sitten kuitenkin sellainenkin puoli, että tykkään olla esillä, videoideni kautta. Kait se onnistuu sen takia, kun minulla on valta leikata pois videoista kaikki, mitä en tahdo kertoa ja ne voi koska tahansa poistaa Youtubesta. Eikä kaikkia tokikaan tarvitse tubeen laittaa, vaan niitä voi jakaa vain ystävien kesken tai sitten ei jaa ollenkaan, vaan pitää itsellään. En siis sentään koko elämääni jaa tubessa ja muualla somessa, en läheskään. Ja minullakin on vapaa-aikani, jolloin en videoita tee. :)

Tubettamiseen liittyy vahvasti videokuvaaminen, jota jo äskeisessä kappaleessa sivusinkin. Ilman videokameraa ei voi tehdä tubevideota. Siispä kuvaan ja vuosi sitten opein leikkaamaan videoita, mieheni opetti ja lopulta sen opein. Nyt teen jo näppärästi uuden videon. Oikeastaan tahtomattani harrastan siis myös editointia, eli videoiden leikkaamista. Hyvä, että aivot välillä saavat uutta opeteltavaa, se pitää mielen virkeänä ja iloisena, kun huomaa, että osaakin tehdä jotain, mitä luuli, että ei oppisi ikinä.

Tubettamiseen liittyy myös laulaminen. Hiljattain ostin uuden karaokesoittimen. Kotikaraokeurani alkoi vuonna 2004, jolloin ensin ystäväni hankki DVD-soittiminen ja vahvistimen ja lauloimme hänen luonaan. Halusin samanlaisen soittiminen, joten aluksi lauloin jollain ihan kelvottomalla mikrofoonilla, kunnes nälkä kasvoi syödessä ja hankin paremmat mikrofonit ja nyt on jo karaokesoitinkin hommattu karaokekaupasta. Pienellä säästämisellä sen sain hankittua, kuten videokamerankin. Tosi pienistä tuloistani säästin.

Laulamalla tubettamisen aloitin. En muista enää vuotta, olisiko ollut jotain 2013? Taitaa olla enemmänkin... Olen vielä siinä mielessä tubessa alkutekijöissäni, että puhumisvideoita olen tehnyt noin vuoden vasta ja mielestäni en ole päässyt vielä edes alkuun. En tiedä yhtään, mistä puhuisin ja mistä uskallan puhua. Pelkään hieman ihmisten reaktioita, varsinkin jos puhun elämäni pahimmasta asiasta tai sairaudesta. Kaikki kun eivät välttämättä ole puolellani...

Joskus laulan kyllä ihan itselleni tai muille ilman kameraa tai ilman taustamusiikkia, esim. metsässä tai kotipihassa. Sekin on hyvin terapeuttista. Osaan paljon vanhaa tanssimusiikkia laulaa ja jo lapsena kuullut kappaleet ovat jääneet mieleen. Nykymusiikista (pop) en muutamaa poikkeusta lukuunottamatta niin perusta. Ja muutoin musiikkimakuni on jämähtänyt sinne 1992 -luvulle. Nuoruuteen. Tykkään myös tietynlaisesta raskaammasta musiikista, mutta en osaa missään nimessä laulaa sitä. Enkä edes yritä. Kaikenlaiset "renkutukset", kuten Bad boys bluen ja Modern talkingin kappaleista tykkään. Ja C.C Catchin ja mitä näitä nyt on.. :) Mutta hitaat ja tunteelliset kappaleet ovat minusta kaikkein parhaimpia, kuten Tommi Läntisen Rakkauslaulu! Ihan parasta! Myös klassinen pianomusiikki menee. Musiikki on minulle hyvin tärkeää, saatan lumoutua hienosta esityksestä pitkäksi aikaa ja jostain kappaleesta voi tulla minulle voimabiisi, kuten on tullut Kuinka voit väittää -kappaleesta.... <3

Ja sitten harrastus, joka oli ammattini monta vuotta, eli kirjoittaminen. Kirjoitin Kolmiokirjalle ja sain sieltä avustavana työntekijänä palkkaa. Lopulta kyllästyin tarinoihin, koska en saanut ulos kuin tekstiä sairaudestani ja lehti lopetti kirjoitusteni julkaisun. En ole kuitenkaan virallisesti sitäkään työtä vielä lopettanut, että kyllä vielä jonain päivänä kirjoitan heille ja saan kirjoitukseni julkaisuun. Tässä, kun saan ajatukseni kirkkaammiksi, niin sitten pystyn taas kirjoittamaan tarinoita teidän iloksenne. Olen kirjoittanut lapsesta lähtien, aineeni luettiin AINA siitä lähtien, kun niitä aloitettiin kirjoittaa, siihen asti, kuin niitä kirjoitettiin, eli lukion ekalle luokalle asti, jonne lukiotaipaleeni kesti. Eräs, ihana yläasteaikainen opettaja sanoi, että "kyllä tuosta tytöstä tulee vielä kirjailija." No, melkein tulikin, mininovellien tekijä. :) Nyt on kirjoitettava myös sen vuoksi, että pystyn säilyttämään kymmensormijärjestelmän hallinnan, se on taito, joka minulla on hyppysissäni, enkä halua menettää sitä sen vuoksi, että ei tule kirjoitettua. Tämä blogi on siis kuin terapiaa minulle! :)

Muita harrastuksani, ei suinkaan vähäisempiä: Minulla on aivan varmasti maailman ihanin koira, Nappi! <3 Aina iloinen ja hyväntuulinen erityiskoira. Kaikki, jotka tuntevat Napin, tietävät, mitä erityiskoiralla tarkoitan. Ja kaikki, jotka tuntevat Napin, joko pitävät siitä yli kaiken tai pelkäävät sitä, eivätkä tule sen kanssa toimeen. Nappi on purrut naapurin poliisiakin, eikä tule sen kanssa toimeen. Anoppi sen sijaan kesytti Napin ja tuo aina tullessaan makkaraa Napille, niin sitten Nappi ottaa anopin aina hyvin vastaan, kun tietää saavansa herkkuja. Minä ja Nappi ja myös Olli sekä Nappi, olemme maailman parhaat ystävykset. Nappi on minulle tärkeämpi, kuin moni ihminen! Napista lisää joskus, olen tehnyt videonkin Napista, jossa kerron, kuinka se meille tuli. Mutta joskus lisää sitten blogiin...

Sitten voisin luetella muut puuhani, joista tykkään: Kotityöt (näitähän riittää, kun vaan jaksaa tehdä), ruuanlaitto, ulkoilu, kanojen hoito (tästäkin lisää joskus) ja ihan vaan sohvalla makaaminen takkatulen loimussa, kun ulkona vallitsee kaamos.

Nyt lopetan töksähtäen, töks töks... Mutta sallin sen itselleni, sillä annoin tähän kappaleeseen paljon itsestäni. Toivottavasti en unohtanut mitään tärkeää harrastusta mainita. Jos unohdin, kerron siitä ensi kerralla.

Paljon terveisiä teille rakkaat, ihanat ihmiset!

Pajulintunen