Meinasin pyörtää päätökseni ja kirjoitin pitkän kirjeen eräälle henkilölle ja meinasin julkaista sen täällä. Yön yli mietittyäni tulinkin toisiin ajatuksiin. En minä pysty. Taaskaan. Ajattelin nyt kuitenkin tehdä kevyen kirjoituksen, kun en ole aikoihin tänne mitään raapustellut.

Elämääni kuuluu eräs ihminen, jonka seurasta haluaisin nauttia enemmänkin. Nimittäin ihana appiukkoni. Eilen, kun olin käymässä hänen luonaan, niin juttelimme pitkät pätkät yhteisestä harrastuksestamme, Youtubettamisesta ja sen lisäksi vielä sain arvokkaita vinkkejä valokuvaukseen. Oli aivan ihana juttutuokio, enkä minä ymmärrä miestäni yhtään, miten hän ei jaksa kuunnella isäänsä, kun minä kuuntelisin vaikka vuoden. Ja enemmänkin. Viisaita, arvokkaita neuvoja.

Minä kyllä tunsin taas "höyhenissäni", miltä tuntuu, kun on sosiaalisten tilanteiden hahmottamisvaikeus. Jos ympärillä on enemmänkin porukkaa tai olen kolmen henkilön ryhmässä, niin ulkopuolisuuden tunne on taattu. Minusta alkaa tuntumaan siltä, että olen kolmas pyörä, eikä minulle enää jutella. Näin on ollut koko elämäni. Sitten lähden omille teilleni, omiin oloihini tai jonkun sellaisen luo, joka varmasti puhuu minulle ja rakastaa minua. Ja se henkilö on aina mieheni. Hän on ainoa ihminen maailmassa, jonka rakkauteen luotan. Tänään juttelin juuri mieheni kanssa tästä ja hän sanoi, erään tilanteen nähtyään, jossa olin, että kyllä se tunne vain on omassa päässäni. Ja niin se onkin, kyllä minä sen tiedän, mutta kun sille EI VOI itse mitään! Tätä tapahtuu Facebookissakin. Jos minusta tuntuu pahalta ja ulkopuoliselta, saatan poistaa jopa toisten keskusteluja omalta seinältäni, mitään selittämättä. Ehkä minua pidetäänkin outona... Olisin päässyt jo monesti psykiatrian polin kuntouttaviin ryhmiin, mutta ei se mitään auttaisi. En ole koskaan sopeutunut yhteenkään ryhmään, olen mieluummin oma itseni, outo susi, joka vaellan yksinäni erämaassa ja vähän muuallakin.

Niin.. ja tämänhän piti olla kevyt kirjoitus, vaikka nyt kirjoitinkin pitkästä aikaa itsestäni ja ominaisuudestani, joka on minussa, kuin täi tervassa. Jos nyt jotain mukavampaa kirjoittaisin, niin on tulossa tappohelteet ja ukkosia. Jee... En taaskaan onnistunut. Mutta yksi mukava aihe on: nimittäin minä hankin ompelukoneen! Aivan ihanaa! On aikakin päästä kuntouttamaan silmän ja käden yhteistyötä ja muita juttuja. Aion tehdä alkuun tyynyliinoja ja myöhemmin kaikkea muutakin. Toivottavasti meidän oma kangaskauppamme on hyvä mesta, sillä siellä aion sitten asioida, kun etsin uusia kankaita.

Tänään pyykätään ja siivotaan ja laitetaan ruokaa. Kaikkea noita, joista ei saanut ennenvanhaan facessa mainita, mutta minä mainitsin piruuttanikin, tottakai. Nyt minä alan kuvailemaan, toivottavasti onnistuu. Harmitti niin vietävästi, kun tein jauhelihakastikevideon ja se kuvaus meni jostain syystä piloille. Kamerassa ei ollut vikaa, vaan siinä, että kuvaa ei ikinä saanut sieltä pois, en minä oikein ymmärrä, mistä oli kyse. Mutta niin on käynyt ennenkin. Toivottavasti nyt onnistuisi, kun mieheni vähän korjaili tapaa, jolla videot poistetaan kamerasta.

Mutta näin, tapaamme jälleen ensi kirjoituksessa!

T: Pajulintu