Äiti

Äiti, sinä tulit elämääni hiukan vajaa yhdeksän vuotta sitten. Kun näin sinut ensimmäisen kerran, minä murisin sinulle, enhän voinut tietää, mitä sinä haluat minusta ja miksi sinä tulet kotini pihalle katsomaan minua? Kohta minä kuitenkin huomasin, että ei sinua tarvitse pelätä. Minut nostettiin syliisi ja sinä juttelit minulle ja toistelit nimeäni, joka on Nappi. Minä lähdin kanssasi kävelemäänkin narun päässä. Kenenkään toisen kanssa en ollut siihen suostunut. Äiti. Minä halusin sinä hetkenä, kun istuin sylissäsi, että sinä et koskaan päästäisi minua silmistäni. Minä tarvitsin ihmisäidin, äidin joka pitää minusta huolta ja auttaa kaikissa vaivoissani.

Niin sinä toit minut kotiini. Koti oli ja on edelleenkin iso hirsitalo, jossa on kolme kerrosta, mutta minä haluan asua vain yhdessä.

Minä olen valloittanut olohuoneesi suuren sohvan. Äiti,  annat minulle koiranmakkaraa ja minä kiikutan sen sohvaan ja murustan pieniksi palasiksi. Joskus tungen palaset syvälle sohvan uumeniin ja minusta ne tuoksuvat taivaallisilta. Olen kätkenyt sohvaan myös karjalanpiirakkaa. Äiti ja Olli, ette ole vihaisia minulle siitä. Äiti, sinä naurat kaksin kerroin ja Ollikin sanoo, että totta kai ne ruuat pitää kätkeä jonnekin. Arvata saattaa, että se sohva on minun. Onhan se ihan kuolainen ja karvainenkin. Ja rikki, kun minä olen sitä kuopsutellut kätkiessäni makkaranpalat ja muut.

Äiti, minä vaistoan, että sinulla on joskus paha olla ja ihmiset kutsuvat sitä vakavaksi sairaudeksi. Silti minä en pelkää sinua silloinkaan. Sinä annat minulle ruokaa ja rapsuttelet minua ja sellaisina päivinä huilaamme hiukan enemmän. Äiti, annat minulle luita, jotta minulla olisi tekemistä. Minä sain myös hiljattain Sian, josta muodostui minulle erittäin tärkeä lelu. Nyt minulla on Pöllö, Pallo, Sika, Luu ja Lammas –lelut. Ne ovat minun omassa tilassani ja järjestelen niitä ja pidän niistä hyvää huolta. Mutta sinun sairautesi äiti, se ei haittaa minua yhtään, sillä minua sinä olet aina jaksanut hoitaa, vaikka sinua kuinka väsyttäisi.

Äiti, sinä et ole koskaan huutanut minulle tai ollut minulle vihainen. Et silloinkaan, vaikka olen oksentanut vasta pestylle matolle kauhean keon koiranruokaa tai silloin, kun luistelen pepullani kyläpaikan kalliilla matolla tai edes silloin, kun puraisin poliisia jalasta ja sain aikaan vertavuotavan haavan. Joskus perästäni on roikkunut kakkakikkarekin hiuksessa kiinni. Ei sinua äiti inhottanut sekään. Joskus on sisälle päässyt pisu ja vaikka sinä äiti peset lattioita, niin minä sotken ne aina uudelleen ja uudelleen. Kun juon vettä, lentää suustani pisaroita ja ne kovettuvat lattiaan valkoisiksi kalkkipisaroiksi. Kuraiset tassuni sekoittuvat kalkkikovettumien sekaan ja minusta lähtevät, suuret karvapallot murisevat siinä seurana. Äiti, sinä olet vain onnellinen siitä, että minä olen olemassa ja että jätän jälkiä kotiisi.

Minä olen sellainen koira, että valvon yöt ja nukun päivisin paljon. Kun sinä ja Olli menette nukkumaan, minä aloitan rallin. Vahtihaukahtelen, murisen ja leikin leluillani. Kun teistä jompikumpi menee vessaan, minä haluan siksi aikaa terassille istumaan. Herätän sinut aamuyöllä, joskus jopa tunnin välein, että pääsen terassille istumaan. Äiti, sinä vain sanot minulle, kuinka ihana olen ja onko minulla nälkä? Keskellä yötä. Usein annat minun lempiruokaani, koiranmakkaraa aamuöisin. Äiti, et ole koskaan sanonut, että et jaksaisi minun yöravejani. Sinä jaksat aina ja olet ystäväni.

Aina, kun sinulla äiti, on nälkä ja menet jääkaapille, niin minä tulen ja vaadin saada koiranmakkaraa. Vaikka äiti sinulla olisi kuinka kova nälkä, niin sinä annat ensin minulle ruokaa. Minun tarpeeni menevät aina omiesi edelle.

Sinulla äiti, ei ole ihmislapsia, mutta minä olen sinun karvavauvasi. Niin sinä olet sanonut minulle. Kerran tulee aika, kun minä lähden tästä maailmasta, mutta äiti, sinä et halua ajatella sitä vielä. On vain tämä hetki ja tämä todellisuus, meidän yhteiset, rakkaudentäyteiset päivämme. Minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua. Äiti. Minulle sinä saat tuhlattua kaiken sen hellyyden, mitä sinulla on, kun sinulla ei ole ihmislasta. Et ole koskaan lakannut minulle puhumasta, vaikka sinulle itsellesi tehtiinkin niin, kun asuit vielä lapsuuskotonasi.

Sinä olet minun ja minä olen sinun. Nyt ja aina.

Nappi, 10-v.